Mielipidekirjoitus Turun Sanomissa

(Kirjoittaja on Päivi Ruuskanen, julkaisemme kirjoituksen kokonaisuudessaan)

Viime viikkoina kristilliset koulut ovat nousseet jälleen julkiseen keskusteluun. Seinäjoelle on käynnistymässä uusi kristillinen koulu, joka aloittaa toimintansa kotikoulumallilla, koska sille ei myönnetty perusopetuksen järjestämislupaa. Samalla myös muiden paikkakuntien, kuten Kouvolan ja Lempäälän, hakemukset hylättiin.

Myös Turussa valmistellaan uuden kristillisen koulun perustamista Turun Kristillisen Koulun Kannatusyhdistys ry:n toimesta.

Nämä hankkeet kertovat samasta ilmiöstä: kiinnostus kristillisiä kouluja kohtaan on kasvussa. Yhä useampi perhe etsii lapselleen turvallista oppimisympäristöä, selkeää arvopohjaa ja koulua, joka tukee kodin kasvatustyötä.

Siksi on aiheellista kysyä, onko Suomessa aidosti tilaa vakaumukseen perustuvalle koulutukselle, vaikka koulut sitoutuvat noudattamaan samaa opetussuunnitelmaa, samoja laatuvaatimuksia ja samoja lakeja kuin muutkin koulut.

Kristilliset koulut eivät ole julkisen koulun vastakohta, vaan osa suomalaista koulutusjärjestelmää. Niissä opetetaan samat oppiaineet kuin muissakin kouluissa, ja niiden toimintaa valvotaan samalla tavoin kuin muidenkin opetuksen järjestäjien toimintaa.

Erona on koulun arvopohja, joka rakentuu kristilliselle ihmiskäsitykselle sekä lähimmäisenrakkauden, ihmisarvon, vastuunkannon, rehellisyyden ja anteeksiannon kaltaisille arvoille.

Lasten ja nuorten pahoinvoinnin lisääntyessä tarvitsemme kouluja, joissa tiedon rinnalla vahvistetaan myös ihmisyyttä, vastuuntuntoa ja yhteisöllisyyttä.

Työssäni lasten ja perheiden parissa olen nähnyt, kuinka ratkaisevaa lapsen hyvinvoinnille on turvallinen kasvuympäristö, johdonmukaiset aikuiset sekä kodin ja koulun välinen luottamus. Siksi ymmärrän hyvin niitä vanhempia, jotka toivovat lapselleen kristillistä koulua. Kyse ei ole muiden koulujen arvostelemisesta, vaan mahdollisuudesta valita omien arvojen mukainen kasvatusympäristö.

Nykyinen tilanne herättää kuitenkin aiheellisia kysymyksiä. Jos kristillisille kouluille myönnettäisiin lain edellytysten täyttyessä perusopetuksen järjestämisluvat, niiden ei tarvitsisi aloittaa toimintaansa kotikoulumallilla. Tällöin huomattavasti useammalla lapsella ja perheellä olisi todellinen mahdollisuus valita kristillinen koulu osana suomalaista koulutusjärjestelmää.

Samalla voitaisiin vastata myös huoleen siitä, että kristillisistä kouluista muodostuu vain harvojen mahdollisuus. Julkisessa keskustelussa on esitetty, että osa kristillisistä kouluista on vaarassa näyttäytyä niin sanottuina eliittikouluina, koska vanhemmat joutuvat joissakin tapauksissa osallistumaan kustannuksiin lukukausi- tai kuukausimaksuilla.

Mielestäni tämä on seurausta nykyisestä järjestelmästä, ei kristillisten koulujen tavoitteesta. Kun koulut voivat toimia normaalin lupajärjestelmän piirissä yhdenvertaisilla edellytyksillä, myös perheiden taloudellinen asema vaikuttaa vähemmän siihen, voiko lapsi hakeutua kristilliseen kouluun.

Aidosti moniarvoinen yhteiskunta ei pelkää erilaisia vakaumuksia. Päinvastoin, se antaa niille tilaa silloin, kun ne kunnioittavat ihmisarvoa, lakia ja toisten oikeuksia.

Kristillisten koulujen toimintaedellytykset tulee turvata myös tulevaisuudessa. Vanhemmilla on tärkeää olla todellinen mahdollisuus valita lapselleen vakaumuksensa mukainen koulu ilman tarpeettomia esteitä.

Valtion tulee kohdella kaikkia opetuksen järjestäjiä oikeudenmukaisesti silloin, kun ne täyttävät lain edellytykset. Yhteiskunnan tehtävä on turvata perheiden valinnanvapaus ja kohdella erilaisia opetuksen järjestäjiä yhdenvertaisesti.

Päivi Ruuskanen

(kd.)

Lieto